Recent empirical studies of philosophers by Eric Schwitzgebel and others have seriously called into question whether professional ethicists have any useful expertise with thought experiments, given that their intuitions appear to be no more reliable than those of lay subjects. Drawing on such results, sceptics like Edouard Machery argue that normative ethics as it is currently practiced is deeply problematic. In this paper, I present two main arguments in defense of the standard methodology of normative ethics. First, there is strong (...) reason to believe that expertise with thought experiments requires considering scenarios in their proper theoretical context and in parallel with other pertinent situations, so that we should not expect philosophers to be better than lay folk at responding to decontextualized cases. Second, skeptical views underestimate the epistemic benefits of the actual practices of post-processing initial verdicts both at individual and social levels. Contrary to a mythical conception of ‘the method of cases’, philosophers are frequently sensitive to the quality of intuitive evidence, reject and revise their verdicts on the basis of independently supported principles or interpersonal criticism, and defer to recognized specialists. (shrink)

On varsin yleisesti hyväksyttyä, että rangaistuksen ilmaisullinen tehtävä - eli se, että se ilmaisee yhteisön paheksuntaa - on yksi sen ominaispiirre. Viime aikoina on kuitenkin esitetty myös kunnianhimoisempia väitteitä siitä, että rangaistuksen voisi oikeuttaa sen ilmaisullisella tehtävällä. Nämä näkemykset ovat myös saaneet runsaasti kritiikkiä. Tässä esseessä kehittelen aiemmin muotoilemaani versiota ekspressiivisestä rangaistusteoriasta, jonka mukaan asenteiden toiminnallinen ilmaisu rankaisemalla on oikeutettua siksi, että muuten rikoksen uhrilla ei ole hänelle kuuluvaa oikeudenhaltijan statusta. Jos ihmisen oikeuksia voi loukata rangaistuksetta, ne jäävät moraaliseksi ihanteeksi (...) eivätkä toteudu sosiaalisina tosiasioina. Esitän, että tämä näkemys välttää ainakin useimmat muille ilmaisuteorioille esitetyt haasteet. (shrink)

Despite its linguistic roots in ancient Greek, the concept of empathy is of recent intellectual heritage. Yet its history has been varied and colorful, a fact that is also mirrored in the multiplicity of definitions associated with the empathy concept in a number of different scientific and non-scientific discourses. In its philosophical heyday at the turn of the 19th to the 20th century, empathy had been hailed as the primary means for gaining knowledge of other minds and as the method (...) uniquely suited for the human sciences, only to be almost entirely neglected philosophically for the rest of the century. Only recently have philosophers become again interested in empathy in light of the debate about our folk psychological mindreading capacities. In the second half of the last century, the task of addressing empathy was mainly left to psychologists who thematized it as a psychological phenomenon and process to be studied by the method of the empirical sciences. Particularly, it has been studied by social psychologists as a phenomenon assumed to be causally involved in creating prosocial attitudes and behavior. Nevertheless, within psychology it is at times difficult to find agreement of how exactly one should understand empathy; a fact of which psychologists themselves have become increasingly aware. The purpose of this entry is to clarify the concept of empathy by surveying its history in various philosophical and psychological discussions and by indicating why empathy was and should be regarded to be of such central importance in understanding human agency in ordinary contexts, in the human sciences and for the constitution of ourselves as social and moral agents. (shrink)

Empathic feelings seem to causally influence our moral judgments at least sometimes. But is empathy necessary for our ability to make moral judgments? And is it a good thing if our judgments are based on empathy? This chapter examines the contemporary debate on these issues.

Jotta olisimme moraalisesti vastuussa teoistamme, meidän on kyettävä muodostamaan käsityksiä oikeasta ja väärästä ja toimimaan ainakin jossain määrin niiden mukaisesti. Jos olemme täysivaltaisia moraalitoimijoita, myös ymmärrämme miksi jotkin teot ovat väärin, ja kykenemme siten joustavasti mukauttamaan toimintaamme eri tilanteisiin. Esitän, ettei näköpiirissä ole tekoälyjärjestelmiä, jotka kykenisivät aidosti välittämään oikein tekemisestä tai ymmärtämään moraalin vaatimuksia, koska nämä kyvyt vaativat kokemustietoisuutta ja kokonaisvaltaista arvostelukykyä. Emme siten voi sysätä koneille vastuuta teoistaan. Meidän on sen sijaan pyrittävä rakentamaan keinotekoisia oikeintekijöitä - järjestelmiä, jotka eivät (...) ole moraalitoimijoita, mutta kuitenkin toimivat likipitäen siten kuin me itse parhaimmillamme tekisimme. (shrink)