In various arguments, Descartes relies on the principles that conceivability implies possibility and that inconceivability implies impossibility. Those principles are in tension with another Cartesian view about the source of modality, i.e. the doctrine of the free creation of eternal truths. In this paper, I develop a ‘two-modality’ interpretation of the doctrine of eternal truths which resolves the tension and I discuss how the resulting modal epistemology can still be relevant for the contemporary discussion.

(2013). Thomas Bradwardine on God and the Foundations of Modality. British Journal for the History of Philosophy: Vol. 21, No. 2, pp. 368-380. doi: 10.1080/09608788.2012.689754.

Descartes's claim that the eternal truths were freely created by God is fraught with interpretive difficulties. The main arguments in the literature are classified as concerning the ontological status or the modalities of possibility and necessity of the eternal truths. The views of the principal defenders of the Creation Doctrine – Robert Desgabets, Pierre Sylvain Régis, and Antoine Le Grand are contrasted with those of Nicolas Malebranche. In clarifying the theological, ontological, and logical terms of the debate we can see (...) that what was at stake was the objectivity and certainty of the truths of mathematics and physics. I conclude by suggesting that this issue might fruitfully be used to clarify the disparate discussions in the contemporary literature. (shrink)

Tässä artikkelissa käsittelen Descartesin ikuisten totuuksien välttämättömyyteen liittyvää ongelmaa. Teoksessa Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta (1641–1642) Descartes nostaa esiin käsitteen ikuisista totuuksista, käyttäen esimerkkinään kolmiota. Kolmion muuttumattomaan ja ikuiseen luontoon kuuluu esimerkiksi, että sen kolme kulmaa ovat yhteenlaskettuna 180°. Se on totta kolmiosta, vaikka yhtään yksittäistä kolmiota ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Eräät ajattelemieni asioiden piirteet ovat siis Descartesin mukaan ajattelustani riippumattomia. Ikuisia totuuksia ovat ainakin matemaattiset ja geometriset tosiseikat sekä ristiriidan laki. Samoin Descartesin kuuluisa lause “ajattelen, siis olen” lukeutuu ikuisten totuuksien (...) joukkoon. Descartesin ikuiset totuudet olisivatkin siis loogisesti välttämättömiä. Niillä on kyseinen olemus riippumatta ulkoisten kohteiden olemassaolosta tai siitä, ajattelenko niitä lainkaan. Kuitenkin kirjeenvaihdossaan Descartes pitää itsepintaisesti kiinni käsityksestään, että ikuiset totuudet ovat Jumalan vapaasti luomia ja Jumala olisi voinut luoda ne erilailla. Näin ollen luodut ikuiset totuudet eivät tarkkaan ottaen olisikaan välttämättömiä vaan kontingentteja. Ne voisivat olla myös toisella tavalla. Artikkelin alkuun esittelen Descartesin modaalista metafysiikkaa sekä luotujen ikuisten totuuksien kontingenttiudesta seuraavia tulkinnallisia vaikeuksia. Tämän jälkeen pureudun kolmeen erilaiseen ratkaisuyritykseen kommentaarikirjallisuudessa (Frankfurt 1977; Curley 1984 & Bennett 1994) ja osoitan, miksi ne eivät riitä vastaamaan ongelmaan. Lopussa vedän johtopäätöksiä ja luonnostelen mahdollisen ratkaisun. (shrink)