Artikkelissa tutkitaan kriittisesti Honnethin Gadamer -kritiikkiä kolmen eri historiatietoisuuden kautta, joista historiallisesti vaikuttunut tietoisuus edustaa korkeinta astetta ja samalla Gadamerin tarkoittamaa hermeneuttista kokemusta. Artikkeli esittelee aluksi, kuinka Honneth tulkitsee Gadamerin Truth and Method –teoksen esittävän kaksi virheellistä historian ymmärryksen traditiota; esineellistävän ja reflektiivis-holhoavan hermeneutiikan tradition. Gadamerille esineellistävä ymmärrys ja holhoava ymmärtäminen perustuvat molemmat sekä tiedolliselle että moraalirikkeelle, joissa tulkitsija kuvittelee paremmin ymmärtävänsä dialogikumppania ja historiaa, joko asettuen objektiivisesti historian ulkopuolelle tai puhtaasti omista lähtökohdistaan käsin. Honneth korostaa kuitenkin, että tällaisissa dialogin (...) vääristymissä on kyse ontologisen sosiaalisen kontekstin rakenteellisesta vääristymistä, eikä tiedollisesta tai moraalirikkeestä. Gadamerin hermeneutiikka on Honnethin mukaan kyvytön kuvaamaan modernin yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia, jotka saavat yksilöt omaksumaan instrumentaalisia ja holhoavia näkökulmia. Ne mekanismit, jotka saavat aidot vastavuoroisen tunnustamisen ontologiset ennakkoehdot unohtumaan moderneilta subjekteilta, jäävät Gadamerin mallissa vaille selitystä. Toiseksi artikkeli analysoi Honnethin argumenttia, jonka mukaan Gadamerin historiallisesti vaikuttuneen tietoisuuden idea ei voi edustaa moraalin korkeinta astetta minä-sinä-dialogisuhteissa ja samalla historian ymmärtämisessä. Gadamerin historiallisesti vaikuttunut tietoisuus näyttää edistyneemmältä kahteen edelliseen hermeneutiikan traditioon nähden. Gadamer kritisoidessaan Kantin kunnioituksen käsitettä ja moraalin univeraalisuus-vaadetta ei kykene kehittelemään dialogisuhteille riittävää ’yleistyneen toisen’ ideaa. Honneth esittää, että historiallisesti vaikuttunutta tietoisuutta määrittävä radikaali avoimuus toista ja historiaa kohtaan ei voi toteutua ilman riittävästi kehittynyttä yleistyneen toisen jaettua näkökulmaa. Artikkelissa verrataankin Gadamerin Sensus communiksen ideaa Honnethin Mead-tulkintoihin – ikään kuin selvennykseksi, kuinka Gadamerin hermeneutiikasta näyttäisi uupuvan tällainen riittävä yleistyneen toisen idea. Tutkimuksen tuloksena esitetään Honnethin ajatus ”sosiaalisen kokemuksen hermeneutiikasta”, joka kääntää gadamerilaisen hermeneutiikan fokuksen tulkitsemaan yksilöiden implisiittisiä kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta ja moraaliloukkauksista ohitunnustamisen termein. Honnethin kritiikin voikin tiivistää argumenttiin, jonka mukaan Gadamerin hermeneutiikka on sokea arkielämän rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuden muotoja ja moraaliloukkausten kokemuksia kohtaan. (shrink)