ABSTRACT Carl Schmitt is generally considered as the father of exceptionalism – the theory that the heart of politics lies in the sovereign power to issue emergency measures that suspend everyday normality. This is why his name comes up anytime state governments, whether liberal or not, impose limits on constitutional rights and freedoms to cope with emergencies. This article problematises such a received understanding. It argues that Schmitt held an exceptionalist view for a limited period of time and that even (...) in that period his thinking cannot be regarded as unshakably exceptionalist. This interpretation offers a new entry point to Schmitt’s overall theory. While it can hardly be defended from allegations of reactionary conservatism, it remains a juristic theory of the legal order that tries to answer the question of what ensures the stability of social life. The backdrop of this view is an institutional theory of law and politics that is hardly reconcilable with any form of exceptionalism. In this light, the core of Schmitt’s thinking turns out to be the exaltation of legal science as a jurisgenerative practice that shelters a community’s institutional practices and the traditional identity. (shrink)

Tärkeä ulottuvuus modernissa tavassa ajatella politiikkaa on erottelu politiikan ja talouden välillä. Tässä artikkelissa käsittelen tätä erottelua konservatiivisen oikeustieteilijä Carl Schmittin poliittisessa teoriassa ja varsinkin hänen talousliberalismin kritiikissään. Liberalismi rajasi Schmittin mukaan talouden omaksi autonomiseksi alueekseen pyrkimällä rajaamaan valtiovallan oikeutta vaikuttaa siihen. Tämä kuitenkin johti hänen mielestään poliittisen siirtymiseen valtiolta talouteen, eli taloudellisten suhteiden politisointiin. Artikkelini analysoi Schmittin kritiikin ohella myös hänen omaa teoriaansa vahvasta valtiosta. Schmitt vastasi liberalismin heikkouteen argumentoimalla, että vain vahva valtio voi ylläpitää talouden autonomisuutta. Argumenttini on, (...) että toimiessaan näin Schmitt ei lopulta ylitä modernille poliittisella ajattelulle ominaista erottelua valtion ja yhteiskunnan välillä. Päinvastoin, Schmittiä ja liberalismia yhdistää pyrkimys tavalla tai toisella erotella talous politiikasta. Artikkelini avulla voidaan monipuolistaa sitä kuvaa, joka poliittisessa filosofiassa ja teoriassa on talouspolitiikan ja -hallinnon historiasta. Argumenttini vahvistaa ajatusta siitä, että käsitteellinen erottelu talouden ja politiikan välillä on perustavanlaatuinen modernille poliittiselle ajattelulle. (shrink)