Kirjoitus tarkastelee Martin Heideggerin myöhäisajattelussa esiin nousevaa olemisen ainutkertaisuuden (Einzigkeit, Einmaligkeit) teemaa ja sen edelleenkehittelyä Jean-Luc Nancyn ajattelussa. Teeman osoitetaan kytkeytyvän Heideggerin välienselvittelyyn filosofian esisokraattisen alun, erityisesti Parmenideen ajattelun kanssa. Parmenides ajattelee olemista kaikkia yksittäisiä ilmentymiään, "kuolevaisten" äärellisiä "näkemyksiä" (doksai) yhdistävänä absoluuttisen homogeenisena ja itseidenttisenä ilmeisyytenä (alētheia), todellisuuden puhtaana läsnäolona ajattelulle. Tätä vasten Heidegger ajattelee olemisen nimenomaan yksittäisten ilmentymiensä kontekstuaalisena ainutkertaisuutena, mielekkyystilanteiden ainutkertaistavana kontekstualisoitumisena. Nancy jatkaa ajatusta kuvailemalla olemista "ainutkertaiseksi-monikolliseksi" (singulier pluriel), mutta täydentää Heideggerin ajatteluun tunnetusti jäänyttä aukkoa soveltamalla (...) ajatusta yhteisön ajattelemiseen ainutkertaisuuksien yhdessäolemisena ja keskinäisyytenä. Näin avautuva "ainutkertaisuuden politiikan" teema onkin viime vuosikymmeninä noussut mannermaisen poliittisen ajattelun keskiöön. (shrink)

Artikkeli toimii johdantona Martin Heideggerin suomennettuun teokseen Johdatus metafysiikkaan. Se avaa historiallisia tilanteita, joissa kyseiset luennot alun perin pidettiin (1935) ja julkaistiin (1953). Johdatus metafysiikkaan -luennoista voidaan löytää epäsuora kuvaus Heideggerin suhteesta kansallissosialismiin hänen rehtorikautensa (1933–1934) jälkeisinä vuosina ja ne dokumentoivat myös filosofian olosuhteita ja ehtoja kansallissosialismin aikana. Filosofisesti luennot kiteyttävät Heideggerin Olemisen ja ajan (1927) jälkeisen käänteen (Kehre) ja esittävät ohjelmallisen luonnoksen Heideggerin myöhäisajattelun tärkeimmistä suuntaviivoista.