Kirjasymposioartikkeli esittelee Hanna Meretojan teoksen The Ethics of Storytelling: Narrative Hermeneutics, History, and the Possible (Oxford University Press, 2018) keskeisimmät ajatukset ja kytkee ne laajempaan hermeneuttiseen ja jälkistrukturalistiseen ajatteluperinteeseen, etenkin Jean-François Lyotardin luonnehdintaan jälkimodernista aikakaudesta suurten modernien historiallisten metakertomusten horjumisen ja pienten paikallisten kertomusten moneuden aikakautena. Tässä valossa Meretojan hermeneuttista kertomusetiikkaa voidaan lukea ennen muuta pienten, ei-totalisoivien kertomusten etiikkana. Artikkeli esittää, että tällaiselle etiikalle löytyy hedelmällinen vertailukohta Hannah Arendtin totalitarismiteoriasta, joka sijoittaa ideologiset metakertomukset totalitaarisen hallinnan ja sen tuottaman ”banaalin pahuuden” (...) ytimeen; niin Arendtin kuin Meretojankin kertomusetiikan keskeisenä viitekohtana on holokausti moderniteetin eettisenä nollapisteenä. Nämä yhteydet tuovat esiin Meretojan hahmotteleman hermeneuttisen etiikan laajan teoreettisen kaikupohjan myöhäismodernissa ajatteluperinteessä. Lopuksi pohditaan kysymystä hermeneuttisen pienten kertomusten etiikan jatkuvasta ajankohtaisuudesta sosiaalisen median ja sen ”kuplien” aikakaudella. (shrink)