According to the traditional requirement, formulated by William Whewell in his account of the “consilience of inductions” in 1840, a scientific hypothesis should have unifying power in the sense that it explains and predicts several mutually independent phenomena. Variants of this notion of consilience or unification include deductive, inductive, and approximate systematization. Inference from surprising phenomena to their theoretical explanations was called abduction by Charles Peirce. As a unifying theory is independently testable by new kinds of phenomena, it should also (...) receive confirmation from its empirical success. The study of the prospects of probabilistic Bayesianism to motivate this kind of criterion for abductive confirmation is shown to lead to two quite distinct conceptions of unification. (shrink)

Atocha Aliseda gives in Abductive Reasoning a structural characterization of the forward explanatory reasoning from a theory to observational data. This paper discusses the converse problem of giving structural rules for the backward abductive reasoning from observations to explanatory theories.

In 1958, to refute the argument known as the theoretician's dilemma, Hempel suggested that theoretical terms might be logically indispensable for inductive systematization of observational statements. This thesis, in some form or another, has later been supported by Scheffler, Lehrer, and Tuomela, and opposed by Bohnert, Hooker, Stegmüller, and Cornman. In this paper, a critical survey of this discussion is given. Several different putative definitions of the crucial notion inductive systematization achieved by a theory are discussed by reference to the (...) properties of inductive inference. The consequences of the following differences between deductive and inductive inference are emphasized: the lack of simple transitivity properties (even in a modified sense) of inductive inference, and the failure of the inductive analogue of the converse of The Deduction Theorem. The main conclusions are: (i) Hempel's original thesis may very well be right but his argument for it is unsatisfactory, (ii) theoretical terms can be logically indispensable for a non-Hempelian kind of inductive systematization, relative to both Craigian and Ramseyan elimination, (iii) Lehrer's attempt to prove the indispensability of theoretical terms for inductive-probabilistic systematization is, as a modification of Hempelian kind of inductive-deterministic systematization, unsatisfactory, and (iv) there does not seem to be much hope of escaping the conclusion (ii), if it is true, by extending the Craigian replacement programme along the lines suggested by Cornman. (shrink)

Charles S. Peirce argued that, besides deduction and induction, there is a third mode of inference which he called " hypothesis " or " abduction." He characterized abduction as reasoning " from effect to cause," and as " the operation of adopting an explanatory hypothesis." Peirce ' s ideas about abduction, which are related also to historically earlier accounts of heuristic reasoning, have been seen as providing a logic of scientific discovery. Alternatively, abduction is interpreted as giving reasons for pursuing (...) a hypothesis. Inference to the best explanation has also been regarded as an important mode of justification, both in everyday life, detective stories, and science. In particular, scientific realism has been defended by an abductive nomiracle argument, while the critics of realism have attempted to show that this appeal to abduction is question - begging, circular, or incoherent. This paper approaches these issues by distinguishing weaker and stronger forms of abduction, and by showing how these types of inferences can be given Peircean and Bayesian probabilistic reconstructions. (shrink)

In a recent article [4], Fred I. Dretske has proposed a new analysis of natural laws. Dretske rejects the more or less standard view which says that laws are universal truths with a special function or status in science. As an alternative account, he suggests that laws are expressed by singular statements describing the relationship between universal properties and magnitudes: the statement It is a law that F's are G's3.is to be analysed as F-ness ↦ G-ness.I shall argue, however, that (...) Dretske's reasons for rejecting the standard account are not conclusive. Moreover, his own proposal seems to be either inadequate or reducible to that version of the standard account which takes laws to be nomically necessary generalizations. (shrink)

Hempel's qualitative criteria of converse consequence and special consequence for confirmation are examined, and the resulting paradoxes traced to the general intransitivity of confirmation. Adopting a probabilistic measure of confirmation, a limiting form of transitivity of confirmation from evidence to predictions is derived, and it is shown to what extent its application depends on prior probability judgments. In arguments involving this kind of transitivity therefore there is no necessary "convergence of opinion" in the sense claimed by some personalists. The conditions (...) of application of the limiting transitivity theorem are most perspicuously described in terms of De Finetti's notion of exchangeability, which leads to a suggested revaluation of the function of theories in relation to confirmation and explanation. (shrink)

Several standard conditions of adequacy for confirmation are considered and a conclusion of B. Skyrms regarding the converse-consequence condition is shown to be mistaken. Widely accepted conditions such as the entailment condition and the special consequence condition are shown to be open to counterexample, and confusion about these conditions is traced to confusion about the difference between two kinds of confirmation concepts--concepts of firmness and concepts of increase in firmness. The importance of concepts of the latter sort is stressed. Finally, (...) some suggestions are offered relating to the notion of selective confirmation. (shrink)

Atocha Aliseda’s Abductive Reasoning (2006) gives a structural characterization of the “forward” explana-tory reasoning from a theory to observational data. This paper asks whether there are any interesting structural rules for the “backward” abductive reasoning from observations to explanatory theories. Ignoring statistical cases, a partial explication of abduction is converse deductive explanation: h is abducible from e iff h deductively explains e. This relation of abducibility trivially satisfies Converse Entailment (if h entails e, then h is abducible from e ), (...) but it does not generally satisfy Converse Consequence (if h is abducible from e and g entails h, then g is abducible from e ), since deductive explanation is not always transitive. (shrink)

Charles S. Peirce luokitteli 1865 päättelyn lajit deduktioon, induktioon ja hypoteesiin, joista viimeksi mainittua hän luonnehti päättelynä vaikutuksista syihin tai päättelynä selitykseen. Hypoteesi on Peircelle induktion ohella tietoa laajentava päätelmä. 1890-luvun lopun kirjoituksissaan hän alkoi kutsua hypoteettista päättelyä uusilla nimillä ”retroduktio” ja ”abduktio”. Tässä vaiheessa Peirce kuvasi abduktiota tieteellisen päättelyn ensimmäisenä askeleena, mahdollisten arvausten esittämisenä, jonka tulokset on asetettava induktion kautta testeihin. Hänen tunnetuin kaavionsa abduktion loogiselle muodolle on vuodelta 1903: The surprising fact C is observed; But if A were (...) true, C would be a matter of course. Hence, there is reason to think that A is true. Toisin sanoen abduktio päättelee yllättävästä tosiseikasta hypoteettiseen teoriaan, joka selittäisi tämän faktan. Peircen ajatukset tulivat laajemmin tunnetuiksi, kun kuusiosainen Collected Papers ilmestyi 1931-35. Maailmansodan jälkeen hänen ehdotuksiaan on tulkittu kolmessa suunnassa. Hansonin mukaan abduktio on keksimisen logiikkaa. Laudanin mukaan abduktiossa on kyse ohjeesta työskennellä kiinnostavan hypoteesin parissa. Harmanin mukaan abduktio on päättelyä parhaaseen selitykseen. Monet loogikot, tekoälyn tutkijat ja tieteenfilosofit käyttävät termiä ”abduktio” suoraviivaisesti IBE:n synonyyminä, kun taas varovaisemman kannan ottavat mm. Aliseda, Magnani ja Douven. Toisaalta tätä rinnastusta on eri syistä pidetty harhaanjohtavana abduktion todellisen luonteen ja tehtävän perusteella. Myös monet Peirce-tutkijat ovat ottaneet intohimoisesti kantaa asiaan vedoten mestarin monitulkintaisiin kirjoituksiin. Esimerkiksi Minnamaier esittää, että abduktion samaistaminen IBE:n kanssa hämärtäisi Peircen erottelua induktion ja abduktion välillä. Campos argumentoi, että abduktio tulisi rajata selittävien hypoteesien generoimiseen, joten valikointi hypoteesien välillä ei kuulu sen tehtäviin. Gaultierin mukaan skeeman johtopäätös ei ole suositus testata A:n totuutta, vaan selvittää, onko A todellakin mahdollinen selitys C:lle. Sen sijaan Nyrupin mukaan jättää avoimeksi, tukeeko onnistunut selitys hypoteesin totuutta, joten abduktiossa on kyse hypoteesin työstämisestä. Peircen kirjoituksista puolen vuosisadan aikana kuitenkin löytyy aineksia kaikille kolmelle abduktion päätulkinnalle. Abduktio on ainoa menetelmä uusien ideoiden generoimiseksi. Abduktio auttaa tunnistamaan testaamisen arvioisia hypoteeseja. Joissakin tapauksissa, kuten havainnoissa ja historiallisissa päätelmissä, abduktio on ”pakottavaa” tai ”täysin varmaa”, joten sillä voi olla tekemistä myös hypoteesien oikeuttamisen kanssa. Vaikka Peirce päätyi esittämään, ettei abduktiivisiin päätelmiin liity mitään todennäköisyyksiä, hän kuitenkin myöhäisissäkin töissään antoi abduktiolle selkeän loogisen muodon. Lisäksi abduktion ja IBE:n yhteyttä puolustaa käsikirjoitus ”The Logic of Drawing History from Ancient Documents”, jossa Peirce antaa kriteerejä ”abduktiolle eli hypoteesien valinnan prosessille”. Näitä kriteerejä ovat selitysvoima, testattavuus, varovaisuus, laajuus ja yksinkertaisuus. Samantapaisia metodologisia sääntöjä ovat muotoilleet ne tutkijat, jotka ovat kehitelleet eteenpäin IBE:n muotoja. Vastaus otsikon kysymykseen on siis ”kyllä ja ei”. Vaikka Peirce keksi termin ”abduktio”, hänellä ei ole loputonta yksinoikeutta määrätä sen käytöstä. Hän ajatuksensa ovat inspiroivia tavalla, joka voi johtaa abduktion tutkimisessa erilaisiin suuntiin. Näitä linjoja on tarpeetonta oikeaoppisesti pitää toisilleen vastakkaisina. Keksimisen logiikka on kiehtova aihe, mutta samalla tavoin on aihetta analysoida sitä, miten keksittyjen selityshypoteesien paremmuutta voidaan vertailla ja millaisilla ehdoilla voisimme olla oikeutettuja hyväksymään parhaan toistaiseksi löydetyistä selityksistä. Kaikki nämä loogis-metodologiset tutkimuslinjat tekevät omalla tavallaan oikeutta Peircen filosofian suurille oivalluksille. (shrink)