Kirjoituksessa argumentoin, että metafysiikka on ollut valistusta, vaikka se edelleen kaipaa lisää valistumista, kun valistus ymmärretään avoimena prosessina, joka ei ole ajasta ja paikasta riippuvaista. Käsittelen ensin sitä, mitä metafysiikka ja valistus ovat. Sitten lausun länsimaisen metafysiikan historiasta hyvin lyhyesti. Päätän esseen argumentoimalla, että metafysiikka on valistunutta siinä mielessä, että klassisen substanssi-ominaisuus-skeeman sokeasta seuraamisesta on pitkälti päästy eroon. Metafysiikka kaipaa kuitenkin lisää valistusta ja kriittistä tarkastelua, jotta vapaudumme täysin kyseisen skeeman ja modernin predikaatti-logiikan johdatuksen aiheuttamasta kolmesta ongelmallisesta suositusta (tausta)oletuksesta: (1) (...) perustavat partikulaariset yksilöoliot ovat (periaatteessa) laskettavia, (2) ne eivät ole relationaalisia ja (3) ominaisuudet ovat ontologisesti riippuvaisia kantajistaan. (shrink)

Contextualism is the view that the extension of perspectival claims (involving e.g. predicates of personal taste or epistemic modals) depends on the context of utterance. Relativism is the view that the extension of perspectival claims depends on the context of assessment. Both views make concrete, empirically testable predictions about how such claims are used by ordinary English language speakers. This chapter surveys some of the recent empirical literature on the topic and presents four new experiments (total N=724). Consistent with contextualism (...) and inconsistent with relativism, the results suggest that the extension of perspectival claims depends on the context of utterance, not the context of assessment. (shrink)

Totuus on nykyisellään laaja-alaisen kritiikin kohteena niin akateemisessa, poliittisessa kuin vähemmän formaalissakin kontekstissa. Puolustan filosofisesti kestävää ja selitysvoimaista totuuskäsitettä tältä laaja-alaiselta kritiikiltä argumentoimalla sen arvon ja normatiivisuuden puolesta. Totuus on välineellisesti arvokas käsite, joka mahdollistaa todellisuuden erottamisen kuvitelmasta ja toiveajattelusta. Tämän lisäksi todet uskomukset ovat välineellisesti arvokkaita moninaisten hyötyjen, kuten onnistuneiden ennustusten ja navigoinnin saavuttamisessa. Toisaalta olemme joskus kiinnostuneita totuudesta pelkästään sen itsensä takia. Totuuden normatiivisuudesta kertoo taipumuksemme pitää sitä yleisenä tiedollisten pyrkimysten päämääränä ja yhtenä uskomuksen sekä väitettävyyden oikeellisuuden standardina, (...) johon suhteessa olemme eri mieltä ja jonka puhumista edellytämme luokka- ja oikeussaleissamme sekä parlamenteissamme. Edellisen nojalla totuus ei osoittaudu pelkästään mielenkiintoiseksi teoreettisen tarkastelun kohteeksi, vaan käsitteeksi, jolla on laaja-alaista tieteellistä ja yhteiskunnallista merkittävyyttä. (shrink)

Recent work on evaluative discourse and judgements of personal taste in particular has focused on active interpersonal disagreements. I explore the communicative import of judgements of taste: why we issue them, why we sometimes get involved in disputes about taste, and what acceptance or rejection of such judgements consists of. The view developed here – that the core use of such judgements lies in seeking to align our attitudes in view of a shared project – makes it plausible that the (...) use of a sentence of the form ‘a is F’ (where F is a predicate of taste) semantically expresses the simple, semantically articulated proposition that a is F, is subject to an unrelativized truth predicate and not enriched by personal standards or perspectives. Our model shows that personal standards or perspectives are, contrary to a widely shared assumption in the debate, not the entities or objects that require coordination. What is shared among interlocutors are projects that require the coordination of the participant’s strategic choices. The semantically articulated proposition functions as a focal point, proposed by the speaker, for coordinating their choices. (shrink)