In this article, the concept of moralistic fallacy introduced by B. D. Davis is elaborated on in more detail. The main features of this fallacy are discussed, and its general form is presented. The moralistic fallacy might have some undesirable outcomes. Some of them might even be in direct conflict to the original moral position. If this occurs, it is possible to characterize it as a paradox of moralistic fallacy. The possibility of this paradox provides a further reason not to (...) prevent any scientific inquiries and not to depict any knowledge as dangerous. (shrink)

Tässä artikkelissa käsittelen Descartesin ikuisten totuuksien välttämättömyyteen liittyvää ongelmaa. Teoksessa Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta (1641–1642) Descartes nostaa esiin käsitteen ikuisista totuuksista, käyttäen esimerkkinään kolmiota. Kolmion muuttumattomaan ja ikuiseen luontoon kuuluu esimerkiksi, että sen kolme kulmaa ovat yhteenlaskettuna 180°. Se on totta kolmiosta, vaikka yhtään yksittäistä kolmiota ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Eräät ajattelemieni asioiden piirteet ovat siis Descartesin mukaan ajattelustani riippumattomia. Ikuisia totuuksia ovat ainakin matemaattiset ja geometriset tosiseikat sekä ristiriidan laki. Samoin Descartesin kuuluisa lause “ajattelen, siis olen” lukeutuu ikuisten totuuksien (...) joukkoon. Descartesin ikuiset totuudet olisivatkin siis loogisesti välttämättömiä. Niillä on kyseinen olemus riippumatta ulkoisten kohteiden olemassaolosta tai siitä, ajattelenko niitä lainkaan. Kuitenkin kirjeenvaihdossaan Descartes pitää itsepintaisesti kiinni käsityksestään, että ikuiset totuudet ovat Jumalan vapaasti luomia ja Jumala olisi voinut luoda ne erilailla. Näin ollen luodut ikuiset totuudet eivät tarkkaan ottaen olisikaan välttämättömiä vaan kontingentteja. Ne voisivat olla myös toisella tavalla. Artikkelin alkuun esittelen Descartesin modaalista metafysiikkaa sekä luotujen ikuisten totuuksien kontingenttiudesta seuraavia tulkinnallisia vaikeuksia. Tämän jälkeen pureudun kolmeen erilaiseen ratkaisuyritykseen kommentaarikirjallisuudessa (Frankfurt 1977; Curley 1984 & Bennett 1994) ja osoitan, miksi ne eivät riitä vastaamaan ongelmaan. Lopussa vedän johtopäätöksiä ja luonnostelen mahdollisen ratkaisun. (shrink)

In this paper I present a new approach to the so called ars obligatoria of the thirteenth and early fourteenth century. In standard medieval disputations an opponent attacks a thesis defended by the respondent. Some thirteenth-century authors distinguish two duties that the respondent has. First, he must grant whatever seems to be true. Second, he must grant whatever follows from what he has already granted. When the first duty is overridden by the specific duty to defend a false thesis (which (...) is the main requirement of ars obligatoria), the second duty becomes the logical duty of keeping the set of one's answers consistent. A natural result of this model is the development of a concept of possibility based on the syntactic concept of formally correct inference, and not on any semantic considerations. (shrink)