Článek se zabývá problematickou politické korektnosti ve vztahu k feministické filosofii vědy. Zaměřuje pozornost na užší pojem politické korektnosti - hodnotově motivovanou nekorektní práci s fakty. Konstatuje, že navzdory explicitnímu soustředění feministických autorek a autorů na význam hodnot v projektu vědy nelze chápat feministickou filosofii vědy jako politicky korektní nebo jako vybízení k politicky korektní vědě. Naopak se politicky korektní argumentace v tomto užším smyslu mohou dopouštět i práce vystupující proti feministické či politicky korektní agendě ve vědě.

The pragmatist account of action in Brandom’s Making it Explicit offers a compelling defense of social embeddedness of acting. Its virtue consists of redefining the agent’s reasons for action in terms of her public commitments and entitlements. However, this account remains too intellectualist insofar as it neglects the embodied sense allowing the agent to respond to various situational demands and social constraints. In my article, I provide a less disembodied account of action that draws on Dreyfus’s emphasis on bodily skills (...) as constitutive aspects of intentional acting. Dreyfus’ notion of absorbed coping certainly highlights the role of body and affectivity in guiding the performance of action, but it ends up in underestimating the role of discursive and conceptual capacities in human agency. Against Dreyfus, I will demonstrate that involved and embodied coping not only answers to the demands of a given situation, but also involves responsiveness to reasons. My ambition is to defend a continuity between practical reasoning, i.e. our capacity to justify our performances through reasons, and our embodied coping skills, a continuity that has been overlooked by Brandom’s intellectualist and denied by Dreyfus’ anti-rationalist accounts. (shrink)

Tato studie se zabývá dvěma spřízněnými jevy odehrávajícími se ve vědeckém prostředí. Jedná se o fenomén frustrace ve vědecké praxi a s ním spojenou touhu po rozpoznání vlastního výzkumu vědeckou komunitou a následně o otázku uznání od akademického společenství. Zmíněné fenomény jsou přitom úzce propojeny s ústředním tématem filosofie a sociologie vědy: kdo rozhoduje, co bude předmětem vědeckého bádání? Předkládaná studie nejprve představuje Mertonův mýtus o okamžitém rozpoznání vědeckého objevu a následně prostřednictvím exkurzu do oblasti ekonomie a na příkladech z (...) vědecké praxe poukazuje na jeho neplatnost. V závěru textu jsou společně s jejich dekonstrukcí navrhnuta možná řešení popsaných problémů. Text je také kritickým návratem ke dvěma studiím Josepha Agassiho, žáka Karla R. Poppera a tvrdošíjného zastánce kritického racionalismu, neboť právě Agassi ve svých dílech rozebírá dopady vědeckého vyloučení a neochoty naslouchat. (shrink)

Příspěvek zprostředkovává základní vhled do bitvy o absolutní, jak bývá často označována polemika mezi Josiahem Roycem a Williamem Jamesem. Toto intelektuální zápolení, do něhož významně zasahovali Charles S. Peirce nebo John Dewey, je jedním z důležitých faktorů ovlivňujících podobu názorů amerických pragmatiků. Příspěvek se soustřeďuje především na období mezi lety 1899 a 1902, kdy je bitva o absolutní nejvyostřenější a filosoficky nejplodnější. Představené závěry jsou důležité především ve vztahu k probíhající renesanci názorů pragmaticky smýšlejících autorů v současných kognitivních vědách či (...) filosofii vědy. (shrink)

Na základě analýzy otázky, jak se učíme ze zkušenosti představuje studie problém indukce nejprve tak, jak byl formulován Humem skrze jeho příčinu v nezdůvodnitelnosti principu uniformity přírody. Následně ukazuje Popperovo řešení problému spočívající v naprostém odmítnutí induktivního usuzování. Popperův přístup je podroben srovnání s reliabilistickou pozicí Davida Papineau - stanoviskem, že poznání je pravdivým přesvědčením generovaným spolehlivou metodou. Hlavním cílem textu je znovuotevření diskuze nad tématem neplatnosti indukce a možná redukce námitek vůči její logické neplatnosti na základě nahlédnutí reliabilistického stanoviska. (...) Vedlejším záměrem je pak ilustrovat možné styčné body mezi kritickým racionalismem s jeho důrazem na delegitimizaci vědění a reliabilistickým kritériem spolehlivosti. (shrink)

Předložený článek si na základě rozboru hlavních motivů ve Foucaultově a Canguilhemově pojetí norem klade za cíl vymezit, jaká je vzájemná vazba mezi biologickou a společenskou normativitou a jakým typem moci na nás normy vlastně působí. V souladu s interpretací navrženou Pierrem Macherey se pokusíme sílu norem vystihnout v termínech jejich „imanence a produktivity" a ukázat, proč nelze normy chápat dle modelu zákona, který by ke svému předmětu přistupoval zvnějšku. Poslední část pak přináší odpověď na otázku, jaký typ individualizace či (...) subjektivizace toto pojetí diskvalifikuje a jaké možnosti ponechává pro svébytnou singularitu v rámci normativního pole. (shrink)

The dissertation investigates whether virtue ethics can provide the normative ground for the justification of rights. Most justificatory accounts of rights consist in different explanations of the function of rights. On the view I will defend, rights have a plurality of functions and one of the main functions of rights is to make the right-holder more virtuous. The idea that the possession of rights leads to the development of virtues, called the function of virtue acquisition, is the core of a (...) virtue-based justification of rights elaborated in this dissertation. Based on Leif Wenar’s Kind-Desire Theory of rights and Nancy E. Snow’s Minimal Virtue of the Folk, I argue that there are two general types of rights, enabling rights and protective rights, and that both types are essential to the development of virtues. Enabling rights have the function of virtue acquisition because they allow the right-holder to strive for approximation of ideal role models while performing duties and other tasks. Such models are called heuristic models of virtues for they define what virtues are and how these virtues should be expressed in action. Some protective rights, namely promissory rights and the power-right to promise, behave like enabling rights when it comes to their ability to develop virtues. Other protective rights, especially children’s rights, make right-holders more virtuous via protecting their essential needs. The dissertation succeeds in elaborating the virtue-based justification of many rights, hence it suggests that people hold and should have rights because rights make them better people. (shrink)

When reusing existing ontologies for publishing a dataset in RDF (or developing a new ontology), preference may be given to those providing extensive subcategorization for important classes (denoted as focus classes). The subcategories may consist not only of named classes but also of compound class expressions. We define the notion of focused categorization power of a given ontology, with respect to a focus class and a concept expression language, as the (estimated) weighted count of the categories that can be built (...) from the ontology’s signature, conform to the language, and are subsumed by the focus class. For the sake of tractable initial experiments we then formulate a restricted concept expression language based on existential restrictions, and heuristically map it to syntactic patterns over ontology axioms (so-called FCE patterns). The characteristics of the chosen concept expression language and associated FCE patterns are investigated using three different empirical sources derived from ontology collections: first, the concept expression pattern frequency in class definitions; second, the occurrence of FCE patterns in the Tbox of ontologies; and last, for class expressions generated from the Tbox of ontologies (through the FCE patterns); their ‘meaningfulness’ was assessed by different groups of users, yielding a ‘quality ordering’ of the concept expression patterns. The complementary analyses are then compared and summarized. To allow for further experimentation, a web-based prototype was also implemented, which covers the whole process of ontology reuse from keyword-based ontology search through the FCP computation to the selection of ontologies and their enrichment with new concepts built from compound expressions. (shrink)

Recenze: Michael HOSKIN: Discoverers of the Universe: William and Caroline Herschel. Princeton: Princeton University Press 2011, 256 s.

Tutkin tässä artikkelissa Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreemojen tulkintoja filosofiassa. Aihepiiri kattaa valtavan määrän eri tulkintoja tekoälystä fysiikkaan ja runouteen asti. Osoitan, että kriittisesti tarkasteltuna kaikki radikaalit epätäydellisyysteoreemojen sovellukset ovat virheellisiä.

logiikka on lopullinen ja täydellinen logiikka. Sittemmin logiikka on kuitenkin kokenut melkoisen mullistuksen. Käsitykset siitä, mikä tässä muutoksessa oli olennaista ja milloin se todella tapahtui, vaihtelevat.

Puhuttaessa Ukrainan sotaan kärjistyneen Venäjän geopoliittisen ja ideologisen ajattelun filosofis-teoreettisista taustavoimista nousee toistuvasti esiin ”putinismin pääideologiksi” ja ”maailman vaarallisimmaksi filosofiksi” maalaillun Aleksandr Duginin nimi. Kuka Dugin on, millaista on hänen vaarallinen ajattelunsa ja mikä on sen yhteys suurvallan aggressioon ja hyökkäyssotaan? Seuraavassa luodaan tiivis yleiskatsaus Duginin ajattelun kahteen keskeisimpään ideologiseen elementtiin: geopoliittiseen Euraasia-ideologiaan ja Duginin radikaalikonservatiiviseen ”neljänteen poliittiseen teoriaan”. Vaikka Duginin suora vaikutusvalta on rajallinen, hänen ajattelunsa heijastelee Venäjän poliittisen eliitin ajatusmaailmaa laajemminkin.

On varsin yleisesti hyväksyttyä, että rangaistuksen ilmaisullinen tehtävä - eli se, että se ilmaisee yhteisön paheksuntaa - on yksi sen ominaispiirre. Viime aikoina on kuitenkin esitetty myös kunnianhimoisempia väitteitä siitä, että rangaistuksen voisi oikeuttaa sen ilmaisullisella tehtävällä. Nämä näkemykset ovat myös saaneet runsaasti kritiikkiä. Tässä esseessä kehittelen aiemmin muotoilemaani versiota ekspressiivisestä rangaistusteoriasta, jonka mukaan asenteiden toiminnallinen ilmaisu rankaisemalla on oikeutettua siksi, että muuten rikoksen uhrilla ei ole hänelle kuuluvaa oikeudenhaltijan statusta. Jos ihmisen oikeuksia voi loukata rangaistuksetta, ne jäävät moraaliseksi ihanteeksi (...) eivätkä toteudu sosiaalisina tosiasioina. Esitän, että tämä näkemys välttää ainakin useimmat muille ilmaisuteorioille esitetyt haasteet. (shrink)

Mitä oleva on? Omaisuus ja elämä pureutuu tähän filosofian peruskysymykseen seuraten kahta länsimaisen filosofian jättiläistä, Aristotelestä ja Heideggeria. Siinä missä Aristoteles kysyy olevaa substantiivina ja tilana, etsii Heidegger olemisen mieltä verbinä ja tapahtumana. Nämä kaksi merkitystä löytyvät myös suomen olla-verbistä: "omistaa jotakin" ja "olla olemassa, elossa". Omaisuus ja elämä antavat peruslähtökohdat olevan tulkitsemiselle. Kirja vie lukijansa filosofian kreikkalaisille juurille ja sen uusimpiin, Heideggerin avaamiin mahdollisuuksiin.

John R. Searle (s. 1932) on tunnetuimpia sosiaalista tai institutionaalista ontologiaa tutkineita nykyfilosofeja. Hän on ehtimiseen korostanut kielen ja puhetekojen keskeistä merkitystä institutionaalisen tai sosiaalisen todellisuuden rakentumisessa. Siihen nähden on yllättävän vaikeaa selvittää, mitä hän tästä kielellisestä perustasta tarkkaan ottaen ajattelee ja miten sosiaalisen maailman pitäisi sen päällä maata. Searlen perusajatus puheteoille rakentuvasta institutionaalisesta todellisuudesta tuntuu johtavan umpikujaan.

Julkaisematta jääneessä muistiossaan Mietteitä oikeuden yleiskäsitteestä (1702-1703?) G. W. Leibniz muotoilee uudelleen Platonin Euthyfron-dialogissa esitetyn kuuluisan kysymyksen. Hän kirjoittaa: ”Myönnetään, että kaikki mitä Jumala tahtoo, on hyvää ja oikein. Sen sijaan kysytään, onko se hyvää ja oikein siksi että Jumala niin tahtoo, vai tahtooko Jumala sitä koska se on hyvää ja oikein. Eli kysytään, onko hyvyys tai oikeus jotakin mielivaltaista, vai koostuvatko ne asioiden luonnetta koskevista välttämättömistä ja ikuisista totuuksista, kuten luvut ja suhteet.” Universaaleja, ikuisia totuuksia puolustava filosofi ei voi (...) hyväksyä ensin mainittua vaihtoehtoa. Hänen mukaansa ”Se toden totta tuhoaisi Jumalan oikeudenmukaisuuden. Sillä miksi ylistäisimme häntä oikeudenmukaisista teoista, jos oikeudenmukaisuuden käsite ei hänen tapauksessaan lisää mitään teon käsitteeseen? Ja sanonta stat pro ratione voluntas, minun tahtoni käyköön perusteesta, on todella tyrannin motto.” Leibnizin kritiikki on suunnattu erityisesti hänen aikalaisiaan René Descartesia, Thomas Hobbesia ja Samuel Pufendorfia vastaan. Hän ei voi hyväksyä näkemystä, jonka mukaan oikeudenmukaisuuden mitta on vain Jumalan tahto. Perustan on löydyttävä ikuisista totuuksista, jotka ovat myös Jumalan oikeudenmukaisuuden standardi. Erityisen kuuluisaksi tuli Leibnizin kritiikki Pufendorfin näkemyksiä kohtaan, sillä Pufendorfin laajalle levinneen teoksen De officio hominis et civis ranskalaisen laitoksen neljännen painoksen toimittaja Barbeyrac liitti siihen Leibnizin kiistakirjoituksen, joka tunnetaan lyhyellä nimellä Monita (Epistola viri excellentissimi ad amicum qua monita quaedam ad principia Pufendorfiani operis de officio hominis et civis continentur, 1706) ja puolusti Pufendorfia Leibnizia vastaan. Leibnizin onnistui kuitenkin ilmeisesti osoittaa eräs heikkous Pufendorfin näkemyksissä, jota Barbeyrac ei pystynyt sivuuttamaan: tämän mukaan Jumala on saman aikaan sekä ylin tuomari että lakien laatija. Siten Leibnizin näkökulmasta Jumala on tyranni – hänen tahtonsa on oikeuden ja etiikan mitta ja koska hän on kaikkivaltias, hän voi pakottaa ihmiset noudattamaan sellaista oikeudenmukaisuutta, joka on hänen mieleistään. Koska Jumalan yläpuolella ei ole Pufendorfin mukaan mitään, hän voi toimia aivan mielivaltaisesti. Leibnizin kritiikki kiteytyy Pufendorfin epäselvään erotteluun ulkoisen ja sisäisen velvollisuuden välillä, joka jättää hänen näkemyksensä arvoitukselliseksi. Tutkiskelen tässä esitelmässä oliko Leibnzin kritiikki johdonmukainen ja oikeutettu. Onko Pufendorfin näkemyksissä heikkous, jota hän ei itse huomannut? Vertailen myös asiaa koskevia eri kommentaareja (mm. Kari Saastamoinen, Petter Korkman, Fiametta Palladini) ja arvioin Leibnizin kritiikin reseptiota Pufendorf-tutkimuksessa. (shrink)

G. W. Leibnizin mielenfilosofiassa ymmärrykselle on jatkuvasti läsnä erilaisia taipumuksia erilaisiin päämääriin. Nämä taipumukset tai syyt toimia jollakin tavoin saattavat perustua selviin ja tarkkoihin havaintoihin ja olla tiedostettuja ennakkotahtomuksia. Näiden lisäksi mielessämme on epälukuinen määrä epäselviin havaintoihin perustuvia tiedostamattomia ja hetkittäisiä passioita, oikkuja tai hurahduksia. Kun henkilö ryhtyy harkitsemaan toimintaansa, nämä erilaiset taipumukset ja ennakkotahtomukset alkavat ottaa mittaa toisistaan. Prosessin tuloksena on lopullinen tahtomus tai riittävä syy. Kun ymmärrys on muodostanut suosituksen, tahto seuraa Leibnizin mukaan sitä ja toteuttaa ao. toiminnan. (...) -/- Ideaalitapauksessa ymmärryksen suositus on optimi näistä eri suuntiin johtavista syistä. Tavallisesti kyseessä on kuitenkin kompromissi, joka johtuu epäselvien havaintojen häiritsevästä vaikutuksesta harkintaan. Mitä paremmin ymmärrys toimii ja mitä tarkempia havainnot ovat, sen parempi on ymmärryksen toimintasuositus ja sita vahvemmalla ovat selvän ja tarkan joukkue epäselvän joukkuetta vastaan. Kuvaan esitelmässäni ylläolevan tilanteen ja tarkastelen tapoja, jolla agentti voi vaikuttaa toimintaansa. Vertailen myös pikaisesti Hobbesin ja Leibnizin näkemyksiä riittävästä syystä. (shrink)

Väitetään, että nykypäivän populismi vetoaa tosiasioiden sijasta ”kokemukseen”. Mutta mitä on kokemus? Se ei ole vain ennakkoluuloihin nojautuvaa mutua eikä myöskään pelkkää empiirisen datan rekisteröintiä mutta liittyy molempiin. Artikkelin luoma tiivis katsaus kokemuksen käsitehistorian pääpiirteisiin osoittaa, että länsimaisen filosofian perinteessä kokemus on ymmärretty ohittamattomana vaiheena tiedon hankkimisessa ja koettelemisessa. Toisaalta kokemukseen on liitetty tiettyjä tiedollisia heikkouksia – kontingenssi, tilannesidonnaisuus ja ennakoimattomuus – jotka tieteellinen metodi on eri tavoin pyrkinyt voittamaan. Artikkeli esittää, että 1900-luvun filosofinen hermeneutiikka irrottautuu tästä perinteisestä kokemuksen välineellistämisestä (...) ja alistamisesta korkeammille päämäärille ja keskittyy uudella ja hedelmällisellä tavalla juuri mainittuihin kokemuksen ”vaaroihin”. Hermeneuttisesti ymmärretty kokemus muodostuu äärellisen ihmisen ainutkertaisista kohtaamisista todellisuuden muuttuvan ja ehtymättömän mielekkyyden kanssa – omalle ymmärrykselle vieraan toiseuden ja samalla oman ymmärryksen äärellisyyden ja inhimillisen äärellisyyden kohtaamisesta. (shrink)

Kirjoituksessa argumentoin, että metafysiikka on ollut valistusta, vaikka se edelleen kaipaa lisää valistumista, kun valistus ymmärretään avoimena prosessina, joka ei ole ajasta ja paikasta riippuvaista. Käsittelen ensin sitä, mitä metafysiikka ja valistus ovat. Sitten lausun länsimaisen metafysiikan historiasta hyvin lyhyesti. Päätän esseen argumentoimalla, että metafysiikka on valistunutta siinä mielessä, että klassisen substanssi-ominaisuus-skeeman sokeasta seuraamisesta on pitkälti päästy eroon. Metafysiikka kaipaa kuitenkin lisää valistusta ja kriittistä tarkastelua, jotta vapaudumme täysin kyseisen skeeman ja modernin predikaatti-logiikan johdatuksen aiheuttamasta kolmesta ongelmallisesta suositusta (tausta)oletuksesta: (1) (...) perustavat partikulaariset yksilöoliot ovat (periaatteessa) laskettavia, (2) ne eivät ole relationaalisia ja (3) ominaisuudet ovat ontologisesti riippuvaisia kantajistaan. (shrink)

This paper introduces the special issue on Logic and Philosophy of Religion of the journal Sophia: International Journal of Philosophy and Traditions (Springer). The issue contains the following articles: Logic and Philosophy of Religion, by Ricardo Sousa Silvestre and Jean-Yvez Béziau; The End of Eternity, by Jamie Carlin Watson; The Vagueness of the Muse—The Logic of Peirce’s Humble Argument for the Reality of God, by Cassiano Terra Rodrigues; Misunderstanding the Talk(s) of the Divine: Theodicy in the Wittgensteinian Tradition, by Ondřej (...) Beran; On the Concept of Theodicy, by Ricardo Sousa Silvestre; The Logical Problem of the Trinity and the Strong Theory of Relative Identity, by Daniel Molto; Thomas Aquinas on Logic, Being, and Power, and Contemporary Problems for Divine Omnipotence, by Errin D. Clark. -/- . (shrink)

O introducere în conceptele interdependente despre corupţie, globalizare prin instituţiile financiare internaţionale, şi neocolonialism înţeles ca exploatarea resurselor şi materiilor prime a ţărilor sărace şi în curs de dezvoltare de unele mari corporaţii multinaţionale. -/- CUPRINS: -/- Globalizarea - Organizarea globală a afacerilor - Comerţul internaţional - - Acordurile comerciale, blocuri economice şi zone comerciale speciale - Paradisurile fiscale - Guvernarea mondială - Mişcări anti-globalizare - - Ideologii şi cauze - - - Opoziţia faţă de instituţiile financiare internaţionale şi corporaţiilor (...) transnaţionale Colonialism - Definiţii - Tipuri de colonialism - Evoluţia socio-culturală - Consideraţii despre colonialism - - Universalism - - Colonialismul şi geografia - - Colonialism şi imperialism - - Vederea marxistă a colonialismului - - Liberalism, capitalism şi colonialism - - Gândiri ştiinţifice despre colonialism, rasă şi gen - - Post-colonialismul Neocolonialism - Dominanţa economică - - Teoria dependenţei - - Războiul Rece - - Corporaţii multinaţionale - - Fondul Monetar Internaţional Corporaţii multinaţionale - Dreptul internaţional privat - Corporaţii transnaţionale - Critici ale multinaţionalelor - Crime corporative - - Persoană juridică - - Politica de punere în aplicare - Paradisuri fiscale - - Clasificarea - - Metode de inginerie financiară - - - Rezidenţa personală - - - Rezidenţa corporativă - - - Folosirea activelor - - - Comerţul şi alte afaceri - - - Intermediari financiari - - - Acţiuni anonime şi la purtător - - - Controlul banilor şi al schimbului valutar - Mişcări anti-corporatiste - - Noua media digitală - - Creşterea globalizării anti-corporatiste - - Ajutorul tehnologiei - - Tehnologie şi politici culturale Instituţiile financiare internaţionale şi ajustarea structurală - Fondul Monetar Internaţional - - Critici ale Fondului Monetar Internaţional - Condiţiile impuse ţărilor îndatorate - Exportul de resurse şi materii prime din ţările sărace Corupţia - Nivele de corupţie - - Corupţia minoră - - Marea corupţie - - Corupţia sistemică - Corupţia în diferite sectoare - - Sectorul guvernamental/public - - Corupţia politică - - Corupţia în poliţie - - Corupţia judiciară - - Corupţia indicatelor - Metode de corupţie - - Mita - - Delapidarea, furtul şi frauda - - Extorcare de fonduri şi şantaj - Tipuri de câştiguri din corupţie - - Abuzul de putere decizională - - Favoritismul, nepotismul şi clientelismul - Prevenirea corupţiei - Programe anticorupţie - Corupţia legală - Corupţia politică - - Efecte ale corupţiei politice - - - Efecte asupra politicii, administraţiei, şi instituţiilor - - - Efectele economice - - - Efecte asupra mediului şi sociale - - - Efecte asupra ajutoarelor umanitare - Corupţia legală - Delictul de iniţiat (Insider trading) - - Analiza de securitate şi insider trading - - Uniunea Europeană Corupţia prin globalizare - Exploatarea ţărilor sărace prin corupţie - Complicitatea ţărilor bogate la corupţia din ţările sărace - Blestemul resurselor naturale: Corupţia - Globalizare > Corporaţii multinaţionale > Corupţie - Politici ale FMI şi Băncii Mondiale care încurajează corupţia Crime de stat - Încadrări în criminalitatea de stat - Practici şi riscuri ale criminalităţii de stat - Securitatea energetică - - Ameninţări la adresa securităţii energetice - Recuperarea valorilor - - Impactul social - - Descurajarea corupţiei - - Fezabilitatea curentă Activism - Activismul pe Internet - - Tipuri - Activismul transformaţional - Proteste - - Forme de protest - - - Demonstraţie publică sau miting politic - Mişcarea Occupy - - Mişcarea Indignaţilor şi Satul Democraţiei - - Sloganul "Noi suntem cei 99%" - - Scopuri ale Mişcării Occupy Legislaţie - LEGE nr.78 din 8 mai 2000 pentru prevenirea, descoperirea şi sancţionarea faptelor de corupţie - CONVENŢIA NAŢIUNILOR UNITE ÎMPOTRIVA CORUPŢIEI - - Legea nr. 365/2004 pentru ratificarea Convenţiei Naţiunilor Unite împotriva corupţiei, adoptată la New York la 31 octombrie 2003 Referinţe Despre autor - Nicolae Sfetcu - - De același autor - - Contact Editura - MultiMedia Publishing . (shrink)

Gaisi Takeuti extended Gentzen's work to higher-order case in 1950's–1960's and proved the consistency of impredicative subsystems of analysis. He has been chiefly known as a successor of Hilbert's school, but we pointed out in the previous paper that Takeuti's aimed to investigate the relationships between "minds" by carrying out his proof-theoretic project rather than proving the "reliability" of such impredicative subsystems of analysis. Moreover, as briefly explained there, his philosophical ideas can be traced back to Nishida's philosophy in Kyoto's (...) school. For the proving the consistency of such systems, it is crucial to prove the well-foundedness of ordinals called "ordinal diagrams" developed for it. Takeuti presented such arguments several times in order to show that they are admitted in his stand point. As a starting point of investigating his finitist stand point, we formulate the system of ordinal notations up to ε0 and reconstruct the well-foundedness arguments of them. (shrink)