We advance a theory of the representational role of Euclidean diagrams according to which they are samples of co-exact features. We contrast our theory with two other conceptions, the instantial conception and Macbeth’s iconic view, with respect to how well they accommodate three fundamental constraints on theories of the Euclidean diagrammatic practice— that Euclidean diagrams are used in proofs whose results are wholly general, that Euclidean diagrams indicate the co-exact features that the geometer is allowed to infer from them and (...) that Euclidean diagrams play the same role in both direct proofs and indirect proofs by reductio—and argue that our view is the one best suited to account for them. We conclude by illustrating the virtues of our conception of Euclidean diagrams as samples by means of an analysis of Saccheri’s quadrilateral. (shrink)

Offers a commentary on the Report 'A Fair Path to Universal Health Coverage' from the perspective of the Director of the Ethiopian Ministry of Health.

This chapter responds to Michael Tamir and Elay Shech’s chapter “Understanding from Deep Learning Models in Context.”.

Tässä artikkelissa käsittelen Descartesin ikuisten totuuksien välttämättömyyteen liittyvää ongelmaa. Teoksessa Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta (1641–1642) Descartes nostaa esiin käsitteen ikuisista totuuksista, käyttäen esimerkkinään kolmiota. Kolmion muuttumattomaan ja ikuiseen luontoon kuuluu esimerkiksi, että sen kolme kulmaa ovat yhteenlaskettuna 180°. Se on totta kolmiosta, vaikka yhtään yksittäistä kolmiota ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Eräät ajattelemieni asioiden piirteet ovat siis Descartesin mukaan ajattelustani riippumattomia. Ikuisia totuuksia ovat ainakin matemaattiset ja geometriset tosiseikat sekä ristiriidan laki. Samoin Descartesin kuuluisa lause “ajattelen, siis olen” lukeutuu ikuisten totuuksien (...) joukkoon. Descartesin ikuiset totuudet olisivatkin siis loogisesti välttämättömiä. Niillä on kyseinen olemus riippumatta ulkoisten kohteiden olemassaolosta tai siitä, ajattelenko niitä lainkaan. Kuitenkin kirjeenvaihdossaan Descartes pitää itsepintaisesti kiinni käsityksestään, että ikuiset totuudet ovat Jumalan vapaasti luomia ja Jumala olisi voinut luoda ne erilailla. Näin ollen luodut ikuiset totuudet eivät tarkkaan ottaen olisikaan välttämättömiä vaan kontingentteja. Ne voisivat olla myös toisella tavalla. Artikkelin alkuun esittelen Descartesin modaalista metafysiikkaa sekä luotujen ikuisten totuuksien kontingenttiudesta seuraavia tulkinnallisia vaikeuksia. Tämän jälkeen pureudun kolmeen erilaiseen ratkaisuyritykseen kommentaarikirjallisuudessa (Frankfurt 1977; Curley 1984 & Bennett 1994) ja osoitan, miksi ne eivät riitä vastaamaan ongelmaan. Lopussa vedän johtopäätöksiä ja luonnostelen mahdollisen ratkaisun. (shrink)

Käsittelen tässä artikkelissa Leibnizin käsitystä kuolemasta, jota ei tarkkaan ottaen ole olemassa. Kuoleminen on Leibnizin mukaan vain tila, jossa havaintomme eivät nouse tarkoiksi ja vaivumme ikäänkuin elottoman luonnon tasolle.

Tutkin tässä artikkelissa Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreemojen tulkintoja filosofiassa. Aihepiiri kattaa valtavan määrän eri tulkintoja tekoälystä fysiikkaan ja runouteen asti. Osoitan, että kriittisesti tarkasteltuna kaikki radikaalit epätäydellisyysteoreemojen sovellukset ovat virheellisiä.

"Outoa tässä olemisen ajattelussa on sen yksinkertaisuus". Näin totesi Martin Heidegger omasta työstään. Heidegger – Ajattelun aiheita kokoaa suomalaisten tutkijoiden kirjoituksia Heideggerin avaamilla poluilla. Kokoelma piirtää Heideggerin haastavasta ja syvällisestä ajattelusta rikkaan ja moni-ilmeisen kuvan, joka soveltuu niin tutkijoiden kuin filosofian harrastajienkin käyttöön. Teos on ensimmäinen kattava kokoelma suomalaista Heidegger-tutkimusta. Kirja sisältää myös toimittajien johdatuksen Heideggeriin ja katsauksen aiheen historiaan Suomessa.

Hahmottelen tässä artikkelissa tekoälyn historiaa varhaismodernin filosofian aikakaudella 1600–1700-luvuilla. Esittelemäni aiheet ovat hieman erillisiä toisistaan, mutta yhteistä niille on ajatus komputaatiosta tai automaatiosta, eräänlaisesta mekaanisesta laskemisesta tai toiminnasta, jota voi pitää tekoälyn varhaisena lähtökohtana. -/- On kuitenkin huomattava, että pelkkä komputaatio eli informaation käsittely sinänsä ei riitä tekoälylle – kaikkia näitä pyrkimyksiä leimaa tietynlainen epistemologinen optimismi: automatisoidun ajattelun avulla uskotaan saatavan enemmän laadukasta tietoa ja kenties myös uudenlaisia ajatuksia, kun ajatteluprosessi tulee sujuvammaksi. Tekoälyn varhaishistoria liittyy siis nimenomaan inhimillisen ajattelun mekanisoimiseen (...) ja uskoon siitä, että sen avulla voidaan lieventää ihmismielen rajoituksia ja ajatella paremmin. Yhteistä sekä tekoälyn että tietokoneen historialle on kuitenkin laskennan kehitys. (shrink)

Ajan luonnetta koskevissa käsityksissä on tyypillistä erottaa kaksi eriävää kantaa: A-teoreettinen presentismi ja B-teoreettinen eternalismi. Edeltävän väitetään tyypillisesti sopivan yhteen inhimillisen ajallisen kokemuksen kanssa ja jälkimmäisen ontologisesti perustavanlaatuisen luonnontieteen kanssa. Ilmikuvamme ajasta sisältää ehdottoman nykyisyyden ja yksisuuntaisen ajan kulun menneestä tulevaan. Tieteellinen kuva ajasta ei sisällä erityistä nykyisyyttä eikä ajan kulun edellyttämää dynaamista aikamuotojen muutosta. Monet ovat pitäneet kokemustamme ajan kulusta illuusiona. Tässä artikkelissa keskitytään A-sarjan mukaisen ajankulun virheteoreettiseen tulkintaan. Tarkastellaan mahdollisuutta, jonka mukaan meillä ei ole kyseistä kokemusta vaan kuvailemme (...) kokemustamme virheellisesti ajan virtaukseen liittyvillä vertauskuvilla. Tätä tukee fysikalistinen argumentti: Jos ajan kulun kokemuksellamme ei ole fysikaalista perustaa, meillä ei voi olla sen mukaista kokemustakaan ajasta. (shrink)

Väitöskirjassani Understanding Interests and Causal Explanation (2001) hahmottelin teoriaa yksittäisten tapahtumien kausaalisesta selittämisestä. Tässä kirjoituksessa tarkastelen niitä haasteita tai vaatimuksia, joihin teoriani yritti vastata. Alustavien huomioiden jälkeen esittelen ensiksi erityisesti selittämisen teoriaan liittyviä haasteita ja sen jälkeen yleisempiä filosofisia vaatimuksia hyväksyttävälle selittämisen teorialle.

The powerful role that teachers can play in our development is the focus Binyamin, Jayusi, and Tamir’s chapter in this volume. They argue that teachers, in particular teachers that don’t share the same background as their students, can help counter the increasing polarization that characterizes our current era. In these critical notes I raise three challenges to their proposal. First, by exploring the mechanisms of polarization I demonstrate that polarization is not a problem unique to thick diversity or thick (...) multiculturalism. Second, the central premise of the authors’ proposal rests on the ability of greater contact to reduce prejudice. The contact hypothesis, however, has numerous backlash effects and unintended consequences that can increase prejudice rather than reduce prejudice. These backlash effects and unintended consequences raise serious doubts for the success of placing minority teachers in majority classrooms to reduce prejudice. Third, I raise concerns about how the proposal tokenizes minority teachers, the use of instrumental rationales for diversity, and the politics of deference and being-in-the-room privilege that also go unaddressed in their proposal. (shrink)

Artikkelissa otan kantaa niin sanottuun voluntarismikiistaan Descartesin tahdon käsitykseen ja arvostelmateoriaan liittyen kannattaen epäsuoraa voluntarismia. Käsittelen erityisesti kysymystä voiko tahdolla Descartesin mukaan olla suora kontrolli ihmisen arvostelmasta pidättäytymiseen? Pitkään vallassa olleen tulkintasuuntauksen mukaan Descartesin käsityksessä tahdolla on kyky vaikuttaa doksastisiin tiloihin suoraan, pelkällä tahdon aktilla. Tätä kutsutaan suoraksi voluntarismiksi ja se tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että meillä on kyky hyväksyä, olla hyväksymättä sekä pidättäytyä arvostelemasta täysin tahdonvaraisesti. Tässä tekstissä kannatan kuitenkin epäsuoraa voluntarismia: tahto kykenee vaikuttamaan doksastiseen tilaan epäsuorasti vaikuttamalla uskomuksen (...) muodostamisen kannalta olennaisiin toimintoihin, erityisesti vahvoihin perusteisiin keskittymiseen. Argumentoin epäsuoran voluntarismin puolesta seuraavin tavoin: 1) Kohdat, joiden katsotaan puoltavan suoraa voluntarismia, voidaan yhtä lailla tulkita puoltamaan myös epäsuoraa voluntarismia, 2) Epäsuora voluntarismi on sekä filosofisesti että psykologisesti uskottavampi tulkinta siitä, kuinka ihminen arvostelmia muodostaa, ja 3) Epäsuora negatiivinen voluntarismi on koherentimpi ja ristiriidattomampi tulkinta epäilyn metodin käytöstä (siis yleisestä arvostelmasta pidättäytymisestä) Ensimmäisessä mietiskelyssä. (shrink)

Yleensä Wienin piirin loogista empirismiä kannattaneet filosofit mielletään antirealisteiksi. Tässä artikkelissa kuitenkin argumentoidaan, että piirin johtohahmo Moritz Schlick oli eräänlainen realisti myös nykystandardien valossa. Näin ollen – niin yllättävältä kuin se kuulostaakin – positivismi ja realismi ovat yhteensovitettavissa. Schlick tosin erotti kannattamansa empiirisen realismin jyrkästi metafyysisestä realismista, jota hän piti merkityksettömänä. Schlickin realismin esittelyn lisäksi artikkelissa tarkastellaan yleisellä tasolla hänen epistemologiaansa, kielifilosofiaansa ja metafysiikan kritiikkiään. Tekstissä pohditaan myös Schlickin suosiman realismin asemaa ja relevanssia nykyisessä realismikeskustelussa.

Vaikka suurin osa viimeaikaisesta ilmaston lämpenemisestä on ihmisten aiheuttamaa antropogeenista lämpenemistä, yksittäisten ihmisten kausaalinen vaikutus ilmastonmuutokseen on minimaalinen, jopa mitätön. Tämän takia jotkut väittävät, että on harhaanjohtavaa pitää yksilöitä vastuussa ilmastonmuutoksesta. Tällainen argumentointi perustuu perinteisiin vastuutulkintoihin ja -käsitteisiin, joissa vastuun perustana painotetaan toimijan näkökulmaa ja hänen kausaalista rooliaan: jos toimijan teot tai tekemättä jättämiset eivät vaikuta lopputulokseen, hän ei ole vastuussa siitä. Ilmastonmuutoksessa on toinenkin vastuukäsitysten kannalta ongelmallinen seikka, intentionaalisuus eli tahallisuus: ihmiskunta tai yksittäiset ihmiset eivät ole tietoisesti lähteneet muuttamaan (...) ilmastoa. Päinvastoin ilmastonmuutos on syntynyt teollistumisen ja nykyisen elämäntyylimme tahattomana – ja pitkään myös tiedostamattomana – sivuvaikutuksena. Koska omien tekojemme kausaalinen vaikutus sekä niiden tahallisuus tai tahattomuus on luonnollisesti keskiössä arvioidessamme omaa vastuutamme, mahdollinen osallisuutemme vahingon tuottamiseen jää helposti vähemmälle huomiolle. -/- Keskityn tässä artikkelissa osallisuusvastuun (complicity) käsitteeseen ja argumentoin samalla liian yksilökeskeistä ajattelua vastaan. Kollektiivinen toimijuus on otettava huomioon siinä missä yksilökeskeinenkin. Vastuunkantaja ja vastuun peruste ovat analyyttisesti erillisiä käsitteitä, ja niiden tarkastelu voi valottaa vastuukeskustelua ilmastonmuutoksesta. Vastuun peruste voi olla yksilöllinen silloinkin, kun vastuunkantaja on kollektiivinen. Lisäksi argumentoin, että vastuusta puhuttaessa ei riitä katsoa asiaa vain toimijan itsensä kannalta, vaan myös uhrin ja sivustakatsojan näkökulmat on otettava huomioon. Vasta kun vastuukäytäntöjä tarkastellaan ihmisten keskinäisten (usein monimutkaisten) verkostojen ja linkitysten kautta, voidaan saada tasapainoinen kuva vastuumme määrästä ja sen rajoista. -/- Yksilön vastuu ei poista vastuuta kollektiiveilta, kuten valtioilta, ja voimme tehokkaimmin hillitä ilmastonmuutosta esimerkiksi lainsäädännön kautta. Ennen kuin kollektiiviset ratkaisut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi saadaan toimimaan, vastuu palautuu kuitenkin yksilöille. Vastuun peruste on aina yksilötasolla ja sitä voidaan ainoastaan delegoida kollektiiveille. Ilmastonmuutoksen kohdalla delegointi ei ole vielä toiminut. (shrink)

[The title in English: "Genealogy as Historical Ontology: On Foucault's Relationship to Nietzsche and Hermeneutics."] Foucault’n genealogiaa voidaan luonnehtia olemistamme konstituoivien valta–tieto-verkostojen määrittämien käytäntöjen historiallisen polveutumisen analyysiksi. Kysyn artikkelissani, miten Foucault’n genealogia määrittyy suhteessa Friedrich Nietzschen (1844–1900) ajatteluun ja hermeneuttiseen käsitykseen tulkinnasta. Tähän vastatakseni aloitan tarkastelemalla genealogian perusteita suhteessa Nietzschen perintöön, ja tässä yhteydessä nostan esiin myös ”perinteisen” historiankirjoituksen kritiikin. Tämän jälkeen käsittelen genealogian suhdetta tulkinnan teemaan, jolloin suhde Martin Heideggerin (1889–1976) jälkeiseen hermeneuttiseen tieteenfilosofiaan nousee keskeiseen asemaan. Samalla täsmentyy genealoginen (...) käsitys historiantutkimuksen luonteesta. Tavoitteenani on siis muotoilla sellainen Nietzscheen ja hermeneutiikkaan suhteutettu tulkinta genealogiasta, jossa toisinaan hajanaisilta vaikuttavat teemat ainakin suurimmaksi osaksi löytäisivät paikkansa. Tätä kautta avautuu myös myöhäisen Foucault’n ajatus genealogiasta filosofian ja historiantutkimuksen välimaastossa sijaitsevana ”historiallisena ontologiana”. (shrink)

[The title in English: "The Concept of Life in Spinoza's Philosophy."] Tarkastelen tässä kirjoituksessa elämän käsitteen merkitystä Spinozan filosofian eri vaiheissa, ja selvitän, miksi käsitteellä ei enää hänen Etiikkansa ontologiassa ole keskeistä asemaa. Samalla piirtyy esiin joitakin Spinozan ajattelun olennaisia aspekteja.

Artikkelissaan ”The Balance of Reason” Marcelo Dascal on osoittanut, että metafora syiden punnitsemisesta järjen vaa’assa on yleinen Leibnizin kirjoituksissa ja sitä on pidettävä hänen yleisenä järkeilyn metodinaan tilanteissa, joissa ei voida suorittaa täydellistä loogista analyysiä. Keskustelen tässä esitelmässä tuosta metaforasta ja ehdotan Jaakko Hintikan ja Simo Knuuttilan aiempien esityksien pohjalle rakentaen, että käsityksissään ihmisen praktisesta rationaalisuudesta Leibniz sovelsi myös toista melko tuntemattomaksi jäänyttä heuristista päätöksentekomallia, joka liittyy hänen työhönsä luonnonfilosofiassa ja mielenfilosofiassa, ja jota hän sovelsi tapauksissa joissa päätökseen vaikuttavat arvot (...) ovat toisiaan täydentäviä. Tämä moniarvoisuuden huomioon ottava malli edustaa uudenlaista ja modernia ajattelua moraalifilosofian historiassa. (shrink)

In 2014, questionable police killings of Eric Garner, Michael Brown, and Tamir Rice sparked mass protests and put policing at the center of national debate. Mass protests erupted again in 2020 after the brutal police killing of George Floyd. These and other incidents have put a spotlight on a host of issues that threaten the legitimacy of policing—excessive force, racial bias, over-policing of marginalized communities, historic injustices that remain unaddressed, and new technology that increases police powers. This introduction gives (...) an overview of these ethical challenges facing police today and the democratic institutions that oversee them. It then outlines the various interdisciplinary perspectives—from Black studies, criminology, history, law, philosophy, political science, and sociology—collected in the volume. Together, these contributions aim to clarify the question of which ethical principles should guide police, where current practices fall short, and what strategies hold the most promise for addressing these failures. (shrink)

Termillä ”poliittinen köyhyys” on aiemmin tarkoitettu resurssien köyhyydestä erillistä köyhyyden muotoa, jossa ihmiset kärsivät vaikuttavan vapauden tasa-arvon puutteesta eli kyvyttömyydestä osallistua tasa-arvoisina toimijoina poliittiseen vaikuttamiseen. Tässä artikkelissa etsin filosofista lähestymistapaa, jonka avulla olisi mahdollista diagnosoida poliittisen osallistumisen epätasa-arvoa myös henkilökohtaisen poliittisen toimijuuden kokemuksen katoamisena. En käsittele niitä varsinaisia prosesseja, joiden myötä poliittinen osallistuminen käy joillekuille mahdottomaksi. Sen sijaan pyrin kuvailemaan poliittista köyhyyttä yleisemmin, osallistumisen kokemuksellisten ehtojen katoamisena. Poliittisessa köyhyydessä ei ole kysymys vain osallistumisen ulkoisista esteistä, kuten osallistumiseen vaadittavien materiaalisten resurssien (...) tai kommunikatiivisten ja kognitiivisten kykyjen epätasa-arvoisesta jakautumisesta eri ryhmien kesken. Väitän, että taustalla voi olla myös ihmisen elämän affektiivinen köyhtyminen, joka ilmenee poliittisen toimijuuden kokemuksen murtumisena ja katoamisena. Käytän tässä artikkelissa Maurice Merleau-Pontyn ja Hannah Arendtin poliittista fenomenologiaa löytääkseni osallistumattomuuteen näkökulman, joka painottaa poliittisen toimijuuden ruumiillisuutta ja intersubjektiivisuutta. (shrink)

Suomessa kuten muissakin ”kehittyneissä” maissa suurin osa tutkimus- ja kehittämistoiminnasta tehdään nykyisin jo yksityisellä rahoituksella. Tämä on tuonut mukanaan myös aivan uudenlaisia yhteiskunnallisia ja eettisiä ongelmia ja haasteita. Tilaustutkimuksen osuus korkeakouluissa tehtävästä tutkimuksesta on jatkuvasti kasvanut. Tällaiseen suuntaavaan ulkopuoliseen tutkimusrahoitukseen liittyy monenlaisia ongelmia. Pyrin tässä kirjoituksessa käsittelemään niistä keskeisimpiä.

pelkkiin fysikaalisiin yksilöolioihin, vaan hänen todellisuuttaan kansoittavat – edellisten lisäksi – käsitteet, ominaisuudet, uskomukset, kokemukset, jne. Eikä tässä vielä kaikki: hän näyttää ajattelevan, että myös reiät ovat olemassa (Kivinen 1999). Tässä vaiheessa moni ehkä ajattelee, että ainakin nyt on kyllä menty liian pitkälle - että eihän kukaan voi tosissaan esittää, että reiätkin ovat olemassa.

Kirjasymposioartikkeli esittelee Hanna Meretojan teoksen The Ethics of Storytelling: Narrative Hermeneutics, History, and the Possible (Oxford University Press, 2018) keskeisimmät ajatukset ja kytkee ne laajempaan hermeneuttiseen ja jälkistrukturalistiseen ajatteluperinteeseen, etenkin Jean-François Lyotardin luonnehdintaan jälkimodernista aikakaudesta suurten modernien historiallisten metakertomusten horjumisen ja pienten paikallisten kertomusten moneuden aikakautena. Tässä valossa Meretojan hermeneuttista kertomusetiikkaa voidaan lukea ennen muuta pienten, ei-totalisoivien kertomusten etiikkana. Artikkeli esittää, että tällaiselle etiikalle löytyy hedelmällinen vertailukohta Hannah Arendtin totalitarismiteoriasta, joka sijoittaa ideologiset metakertomukset totalitaarisen hallinnan ja sen tuottaman ”banaalin pahuuden” (...) ytimeen; niin Arendtin kuin Meretojankin kertomusetiikan keskeisenä viitekohtana on holokausti moderniteetin eettisenä nollapisteenä. Nämä yhteydet tuovat esiin Meretojan hahmotteleman hermeneuttisen etiikan laajan teoreettisen kaikupohjan myöhäismodernissa ajatteluperinteessä. Lopuksi pohditaan kysymystä hermeneuttisen pienten kertomusten etiikan jatkuvasta ajankohtaisuudesta sosiaalisen median ja sen ”kuplien” aikakaudella. (shrink)

logiikka on lopullinen ja täydellinen logiikka. Sittemmin logiikka on kuitenkin kokenut melkoisen mullistuksen. Käsitykset siitä, mikä tässä muutoksessa oli olennaista ja milloin se todella tapahtui, vaihtelevat.

[A comment paper on Tuomas Tahko's book An Introduction to Metametaphysics (CUP, 2016).] Pyrin tässä artikkelissa selvittämään, missä määrin Tuomas Tahkon kirjan An Introduction to Metametaphysics luvussa 9 esittämä käsitys tieteen ja metafysiikan suhteesta tuo selvyyttä metafysiikan luonteeseen itsenäisenä tutkimusalana. Analyyttinen metafysiikka on joutunut viimeisten viidentoista vuoden aikana kasvavan kritiikin kohteeksi. James Ladymanin (2012) mukaan viime aikoina suosittu käsitys metafyysisen teorian valinnasta teoreettisten hyveiden perusteella kohtaa niin sanotun vahvan globaalin alimääräytyneisyyden ongelman. Tahko pyrkii vastaamaan näihin huoliin esittämällä synteesiin E.J. Lowen (...) metafysiikkakäsityksen ja Laurie Paulin (2002) esittämien ideoiden välillä. Argumentoin, että Tahkon vastaus on sikäli puutteellinen, että se jättää avoimeksi kysymyksen parhaan ontologisen kategoriajärjestelmän valinnasta. Teen ehdotuksia siitä, miten voimme välttää alimääräytyneisyyshuolen myös tässä tapauksessa. (shrink)

Julkaisematta jääneessä muistiossaan Mietteitä oikeuden yleiskäsitteestä (1702-1703?) G. W. Leibniz muotoilee uudelleen Platonin Euthyfron-dialogissa esitetyn kuuluisan kysymyksen. Hän kirjoittaa: ”Myönnetään, että kaikki mitä Jumala tahtoo, on hyvää ja oikein. Sen sijaan kysytään, onko se hyvää ja oikein siksi että Jumala niin tahtoo, vai tahtooko Jumala sitä koska se on hyvää ja oikein. Eli kysytään, onko hyvyys tai oikeus jotakin mielivaltaista, vai koostuvatko ne asioiden luonnetta koskevista välttämättömistä ja ikuisista totuuksista, kuten luvut ja suhteet.” Universaaleja, ikuisia totuuksia puolustava filosofi ei voi (...) hyväksyä ensin mainittua vaihtoehtoa. Hänen mukaansa ”Se toden totta tuhoaisi Jumalan oikeudenmukaisuuden. Sillä miksi ylistäisimme häntä oikeudenmukaisista teoista, jos oikeudenmukaisuuden käsite ei hänen tapauksessaan lisää mitään teon käsitteeseen? Ja sanonta stat pro ratione voluntas, minun tahtoni käyköön perusteesta, on todella tyrannin motto.” Leibnizin kritiikki on suunnattu erityisesti hänen aikalaisiaan René Descartesia, Thomas Hobbesia ja Samuel Pufendorfia vastaan. Hän ei voi hyväksyä näkemystä, jonka mukaan oikeudenmukaisuuden mitta on vain Jumalan tahto. Perustan on löydyttävä ikuisista totuuksista, jotka ovat myös Jumalan oikeudenmukaisuuden standardi. Erityisen kuuluisaksi tuli Leibnizin kritiikki Pufendorfin näkemyksiä kohtaan, sillä Pufendorfin laajalle levinneen teoksen De officio hominis et civis ranskalaisen laitoksen neljännen painoksen toimittaja Barbeyrac liitti siihen Leibnizin kiistakirjoituksen, joka tunnetaan lyhyellä nimellä Monita (Epistola viri excellentissimi ad amicum qua monita quaedam ad principia Pufendorfiani operis de officio hominis et civis continentur, 1706) ja puolusti Pufendorfia Leibnizia vastaan. Leibnizin onnistui kuitenkin ilmeisesti osoittaa eräs heikkous Pufendorfin näkemyksissä, jota Barbeyrac ei pystynyt sivuuttamaan: tämän mukaan Jumala on saman aikaan sekä ylin tuomari että lakien laatija. Siten Leibnizin näkökulmasta Jumala on tyranni – hänen tahtonsa on oikeuden ja etiikan mitta ja koska hän on kaikkivaltias, hän voi pakottaa ihmiset noudattamaan sellaista oikeudenmukaisuutta, joka on hänen mieleistään. Koska Jumalan yläpuolella ei ole Pufendorfin mukaan mitään, hän voi toimia aivan mielivaltaisesti. Leibnizin kritiikki kiteytyy Pufendorfin epäselvään erotteluun ulkoisen ja sisäisen velvollisuuden välillä, joka jättää hänen näkemyksensä arvoitukselliseksi. Tutkiskelen tässä esitelmässä oliko Leibnzin kritiikki johdonmukainen ja oikeutettu. Onko Pufendorfin näkemyksissä heikkous, jota hän ei itse huomannut? Vertailen myös asiaa koskevia eri kommentaareja (mm. Kari Saastamoinen, Petter Korkman, Fiametta Palladini) ja arvioin Leibnizin kritiikin reseptiota Pufendorf-tutkimuksessa. (shrink)

On varsin yleisesti hyväksyttyä, että rangaistuksen ilmaisullinen tehtävä - eli se, että se ilmaisee yhteisön paheksuntaa - on yksi sen ominaispiirre. Viime aikoina on kuitenkin esitetty myös kunnianhimoisempia väitteitä siitä, että rangaistuksen voisi oikeuttaa sen ilmaisullisella tehtävällä. Nämä näkemykset ovat myös saaneet runsaasti kritiikkiä. Tässä esseessä kehittelen aiemmin muotoilemaani versiota ekspressiivisestä rangaistusteoriasta, jonka mukaan asenteiden toiminnallinen ilmaisu rankaisemalla on oikeutettua siksi, että muuten rikoksen uhrilla ei ole hänelle kuuluvaa oikeudenhaltijan statusta. Jos ihmisen oikeuksia voi loukata rangaistuksetta, ne jäävät moraaliseksi ihanteeksi (...) eivätkä toteudu sosiaalisina tosiasioina. Esitän, että tämä näkemys välttää ainakin useimmat muille ilmaisuteorioille esitetyt haasteet. (shrink)

Elämä on nähty merkittävänä aiheena Bergsonin filosofiassa. Elämän filosofinen merkitys Bergsonilla ilmenee selvästi hänen pääteoksessaan L'évolution créatrice (Luova evoluutio, 1907), jossa hän keskittyy inhimillisten tietokykyjen evolutiivisen alkuperän rekonstruointiin ja tieto-opillisiin seurauksiin. Bergsonin mukaan biologia tarjoaa filosofialle tietokykyjen kehitysteoreettisen näkökulman, ja filosofia metafysiikkana täsmentää biologialle sopivaa epistemologiaa. Tässä artikkelissa esittelen Bergsonin filosofisen teorian biologian ja epistemologian vastavuoroisesta suhteesta. Aloitan epistemologian, tieteen ja metafysiikan välisen suhteen selventämisellä Bergsonin teoriassa. Sen jälkeen esittelen, kuinka Bergson näkee tietokykyjen kehittymisen olennaisena osana eläinten yleistä kehityshistoriaa. Analysoimalla (...) eläinkunnan kognitiivisten kykyjen kahta taipumusta, älykkyyttä (intelligence) ja vaistoa (instinct), Bergson kehittää näkemyksen metafysiikasta, jonka avulla on mahdollista selvittää epistemologian ja biologian keskinäistä riippuvuutta ja vastavuoroisuutta. Lopuksi valaisen tätä vastavuoroisuutta Bergsonin analyysilla käsitteellisen tiedon muodostumisesta. (shrink)

Durante los últimos treinta años, los nacionalistas liberales han defendido la idea según la cual del mismo modo que el liberalismo necesita delnacionalismo para lograrmejor sus objetivos centrales, las diferentes expresiones delnacionalismo deben ser limitadas por los principios liberales.Yael Tamir ha sidouna de las figuras clave de esta singular articulación. En su obra Liberal Nationalism(1993), como en sus trabajos posteriores,no sólo defendió que era posible conciliar los valores liberales con ciertos aspectos fundamentales de la tradición nacionalista, sino también que (...) era necesario fundar una alianza entre el liberalismo y el multiculturalismocon el propósito de hacerjusticia a los miembros de las minorías culturales y religiosas. En Why Nationalism, su más reciente libro,Tamirse proponeenumerar las ventajas que el nacionalismo aporta al discurso político y examinar una variedad de reivindicaciones nacionales juzgándolas por sus propios méritos. (shrink)

O Brasil possui um efeito significativo de caprinos, sendo o Nordeste a região com maior expressão deste rebanho. Por mais que a caprinocultura nordestina enfrente inúmeros desafios como a alta mortalidade dos cabritos, escassez de recursos alimentares, abates clandestinos etc., a atividade vem ganhando notoriedade, oferecendo aos consumidores produtos de qualidade para consumo. Diante deste cenário, separou-se 20 caprinos das raças Boer e SPRD, distribuídos em dois grupos, 10 animais recebendo dieta à base de feno padrão de capim Tifton-85 e (...) suplementação concentrada de 25 g/cabeça/dia e o suplemento de palma forrageira cv. Miúda juntamente com farelo da vagem da algaroba e grãos de feijão guandu, misturados e fornecidos em duas refeições diárias (8h e 16h) e um grupo de 10 animais, o grupo controle, recebendo apenas feno padrão e o concentrado na mesma proporção que o grupo experimental. Os animais foram separados preconizando-se a homogeneização do peso corporal e a idade. Foram avaliados os padrões de ganho de peso diário, o consumo de matéria seca e de nutrientes e a idade de abate destes animais conforme o desempenho. Os animais iniciaram o experimento com 25,6±1,6 kg e foram abatidos com 35±2,5 kg. O grupo experimental apresentou maior ganho de peso diário em comparação com o grupo controle (128±6 g vs. 106±9 g), consequentemente o grupo experimental apresentou uma idade de abate menor do que o grupo controle (73±4 vs. 89±8 dias). O rendimento de carcaça do grupo experimental foi maior que o do grupo controle (54,2±0,8 vs. 52,7±0,7%). Diante desses resultados, pôde-se afirmar que uma dieta com palma miúda, farelo da vagem de algaroba e grãos de feijão guandu favorece um maior ganho de peso e um encurtamento na idade de abate de caprinos de corte e SPRD. REFERÊNCIAS BIBLIOGRÁFICAS ABEBE, H.; TAMIR, B.. Effects of supplementation with pigeon pea (Cajanus cajun), cowpea (Vigna unguiculata) and lablab (Lablab purpureus) on feed intake, body weight gain and carcass characteristics in Wollo sheep fed grass hay. International Journal of Advanced Research in Biological Sciences, v. 3, n. 2, p. 280-295, 2016. ALMEIDA, M. A. D. et al. (Orgs.). Criando caprinos e ovinos no Semiárido: manejo e doenças 1ª ed. Salvador: EDUFBA, 2023. ARAÚJO, G. G. L. Alternativas alimentares para caprinos e ovinos no Semiárido. In: VII Seminário Nordestino Pecuário - PECNORDESTE 2003. Anais. Fortaleza - CE, 2003. p. 61-80. BARROS, J. R. L; CRUZ, G. R. B.; MELO, D. A. Caracterização do manejo alimentar de caprinos e ovinos na microrregião do cariri ocidental do estado da Paraíba. Revista Brasileira de Agroecologia, v. 13, n. 4, 2018. BELMONT, A. R. B. et al. Algaroba na alimentação animal. 1ª ed. Natal: SEBRAE/RN, 2016. CONTRERAS-VILLARREAL, V. et al. Complementación alimenticia con mezquite y naranja en cabras: efecto sobre el calostro, leche y cabritos. Abanico veterinario, v. 12, 2022. DA SILVA EIC. A água na nutrição animal. 1ª ed. Recife, PE: Instituto Agronômico de Pernambuco, 2023. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Cálculos de consumo e digestibilidade de alimentos e nutrientes para ruminantes. Revista Universitária Brasileira, v. 1, n. 3, p. 71-88, 2023. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Concentrados e Rações Para Cabras em Lactação. 2022. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Efeitos da raça e do manejo nutricional sobre as características de qualidade da carcaça e da carne em ovinos. Revista Universitária Brasileira, v. 2, n. 1, p. 61-81, 2024. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Fisiologia da Reprodução de Bovinos Leiteiros: Aspectos Básicos e Clínicos. Emanuel Isaque Cordeiro da Silva, 2022. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Formulação de ração para caprinos. Emanuel Isaque Cordeiro da Silva, 2021. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Formulação e Avaliação de Suplemento Mineral Para Caprinos. Instrução Técnica Para o Produtor Rural de Pernambuco, v. 3, n. 1, p. 1-4, 2023. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Formulação e fabricação de rações para ruminantes. 1ª ed. Belo Jardim: Emanuel Isaque Cordeiro da Silva, 2021. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Formulação e Fabricação de Rações Para Ruminantes: Bovinos, Caprinos e Ovinos. 2021. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Manejo Reprodutivo e Índices Zootécnicos em Gado de Leite. 2023. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Métodos de Formulação e Balanceamento de Rações para Bovinos. Belo Jardim: Emanuel Isaque Cordeiro da Silva, 2021. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Nutrição Sobre a Reprodução e Fertilidade dos Bovinos. Emanuel Isaque Cordeiro da Silva, 2021. DA SILVA, Emanuel Isaque Cordeiro. Opções de concentrados para vacas em lactação no Semiárido. 2022. DA SILVA, E. I. C. Suplementação e formulação de sal mineral e mistura múltipla para bovinos. Revista Universitária Brasileira, v. 2, n. 1, 2024. 27-52. DA SILVA, K. B. Utilização de palma forrageira (Nopalea cochenillifera) como fonte exclusiva de forragem na dieta de ovinos. Tese (Doutorado Integrado em Zootecnia) - Centro de Ciências Agrárias, Campus II - UFPB. Areia, 2021. 83 p. GARCÍA-LÓPEZ, J. C. et al. Producción y contenido nutrimental de vainas de tres variantes de mezquite (Prosopis laevigata) en el altiplano potosino, México. Agrociencia, v. 53, n. 6, p. 821-831, 2019. LUCENA, R. B. Utilização da palma forrageira (nopalea cochenillifera) nas formas in natura e desidratada sobre: consumo, digestibilidade, balanço hídrico e absorção de minerais em ovinos. Dissertação (Mestrado em Nutrição de Ruminantes) - Departamento de Zootecnia, UFRPE. Recife, 2011. 77 p. MEDEIROS, L. P.; SAMPAIO, C. F. Desempenho de caprinos SRD em regime de confinamento. In: V Seminário de Pesquisa Agropecuária do Piauí. Anais. Teresina: Embrapa, 1988. p. 183-185. OLIVEIRA, A. P. D. Mandioca e farelo da vagem de algaroba na alimentação de caprinos mestiços. Dissertação (Mestrado em Ciência Animal) - Centro de Ciências Agrárias, Ambientais e Biológicas, UFRB. Cruz das Almas, 2012. 57 p. OLIVEIRA, L. L. et al. Native legumes and spineless cactus in supplementation of goats grazing in Caatinga rangeland: intake, performance, carcass characteristics, and meat quality. Acta Scientiarum. Animal Sciences, v. 44, p. e56445, 2022. OLIVEIRA, L. L. Suplementação com leguminosas sobre o desempenho e característica da carcaça de caprinos em crescimento no Semiárido. Dissertação (Mestrado em Ciência Animal e Pastagens) - UFRPE. Garanhuns, 2014. 90 p. OLIVEIRA, R. L. et al. Alimentos alternativos na dieta de ruminantes. Revista Científica de Produção Animal, v. 15, n. 2, p. 141-160, 2013. ROGÉRIO, M. C. P. et al. Manejo alimentar de caprinos e ovinos nos trópicos. Veterinária e Zootecnia, v. 23, n. 3, p. 326-346, 2016. SILVA, J. G. M. et al. Cactáceas nativas na alimentação de ruminantes. Revista Científica de Produção Animal. v. 15, n. 1. p. 53-62. 2013. SOUSA, F. A. Desempenho de cabritos alimentados com variedades de palma forrageira resistente a cochonilha do carmim. Dissertação (Mestrado em Zootecnia) - Centro de Ciências Agrárias, UFPB. Areia, 2015. 71 p. VALADARES FILHO, S. C. et al. (Eds.). Tabelas brasileiras de composição de alimentos para ruminantes. 1ª ed. Viçosa: UFV, 2015. (shrink)